(Kuva on generoitu tekoälyllä)
Aina vaalien alla herää keskustelu siitä, pitäisikö Suomessakin siirtyä selkeään blokkipolitiikkaan: oikeisto vastaan vasemmisto, leiri A vastaan leiri B. Kannattajien mielestä tämä selkeyttäisi äänestäjän valintaa ja tekisi hallitusvaihtoehdoista läpinäkyviä jo ennen uurnille menoa.
Pintapuolisesti ajatus kuulostaa houkuttelevalta. Koodarin ja järjestelmäkehittäjän näkökulmasta blokkiintuminen on kuitenkin päätöksenteon arkkitehtuurivirhe. Se ohjaa politiikan pois sen ydintehtävästä – optimaalisten päätösten tekemisestä – ja muuttaa sen pelkäksi heimoutuneeksi identiteettipeliksi.
Laillista ja sallittua? Kyllä. Hyvää politiikkaa? Ei.
Tehdään heti kärkeen yksi asia täysin selväksi: parlamentarismissa enemmistö ratkaisee.
Jos vaalien jälkeen syntyy koalitio, joka kerää vähintään 101 kansanedustajan luottamuksen, se on perustuslaillisesti ja demokratian ytimen näkökulmasta täysin legitiimi. Oli kyseessä sitten ennalta sovittu blokki tai tilanne, jossa vaalit voittanut suurin puolue jätetään oppositioon, järjestelmä toimii juuri kuten sen on säädetty toimivan. Demokratiaa ei rikota sillä, että hallituksen muodostaa toimintakykyinen parlamentaarinen enemmistö.
Mutta se, että jokin on sääntöjen puitteissa täysin hyväksyttävää, ei tee siitä vielä järkevää päätöksentekoa.
Politiikka on ongelmanratkaisua, ei puoluekerhojen suojelua
Politiikkaa ei ole olemassa puolueita varten. Puolueet ovat vain välineitä; politiikan todellinen tehtävä on päätöksenteko ja monimutkaisten yhteiskunnallisten ongelmien ratkaiseminen.
Kun vaaleista tehdään etukäteen lukittujen blokkien välinen taistelu, päätöksenteon perusteet vääristyvät:
- Identiteetti syrjäyttää asiasisällön: Hallituspohjaa ja sen ohjelmaa ei rakenneta enää sen pohjalta, mitkä päätökset ovat yhteiskunnan kannalta oikeita ja perusteltuja, vaan sen mukaan, kuka kuuluu meidän porukkaan.
- Hyvien päätösten kategorinen hylkääminen: Blokkijaossa heitetään automaattisesti roskakoriin lukuisia erinomaisia, dataan ja talousrealismiin nojaavia ratkaisuja pelkästään siksi, että ne tulevat ”väärästä leiristä”.
- Kompromissien keinotekoinen polarisoituminen: Pragmaattinen, asiakysymys kerrallaan etenevä yhteistyö korvautuu nollasummapelillä, jossa toisen blokin onnistuminen nähdään aina oman puolen tappiona.
Tämä vastaa ohjelmistotuotannossa tilannetta, jossa kieltäydytään käyttämästä parasta mahdollista teknologiaa tai korjaamasta kriittistä bugia vain siksi, että idean ehdotti viereisen tiimin kehittäjä.
Lukitut leirit luovat poliittisen toimittajaloukun
Blokkipolitiikka luo yhteiskuntaan samanlaisen ilmiön kuin kallis IT-toimittajaloukku (vendor lock-in):
- Äänestäjä sidotaan pakettiin: Et voi äänestää järkevää talouspolitiikkaa ilman, että saat kylkiäisenä kasan arvolatautunutta sääntelyä – tai toisinpäin.
- Keskustelu typistyy kahtiajakoon: Asioiden monimutkaisuutta ei haluta tunnustaa, koska jokainen kysymys on pakotettava mustavalkoiseen ”me vastaan he” -kehykseen.
- Byrokratiavelka ja huonot lait jäävät pysyviksi: Kun edellisen blokin tekemät päätökset halutaan vain perua ja korvata omilla ideologisilla laastareilla, järjestelmähimmeli kasvaa entisestään sen sijaan, että turhaa sääntelyä purettaisiin pois.
Tarvitsemme asiapohjaista pragmaattisuutta
Demokratian vahvuus piilee kyvyssä punnita argumentteja, arvioida vaikutuksia ja tehdä päätöksiä tosiasioiden perusteella. Suomi ei kaipaa lisää poteroita tai etukäteen sovittuja identiteettiblokkeja, vaan kykyä tarkastella asioita analyyttisesti:
- Päätökset edellä, ei leirit edellä: Hallitusohjelman pitää syntyä parhaista mahdollisista keinoista kääntää talous kasvuun, purkaa byrokratiaa ja turvata yksilönvapauksia.
- Lakien koeponnistus arjessa: Päätöksiä tulee arvioida niiden todellisten vaikutusten ja kustannusten mukaan, ei sen mukaan, minkä värisestä puoluetoimistosta ehdotus on kotoisin.
Blokkivaalit voivat tarjota helppoja otsikoita ja vaivattomia vastakkainasetteluja, mutta hyvää ja kestävää politiikkaa ne eivät rakenna.
